Tove Janssonin novellikokoelma Kuvanveistäjän tytär on ilmestynyt vuonna 1968 ja sen on suomentanut Kristiina Kivivuori vuotta myöhemmin. Kirjan on kustantanut WSOY.
Kirja koostuu pienistä novelleista ja se kertoo itse Tove Janssonin lapsuudesta. Novellit on siis kerrottu lapsen näkökulmasta ja sen huomaa lapsenomaisesta kerronnasta. Lapsi sekoittaa välillä tosielämän ja mielikuvituksen ja ei vielä täysin osaa erottaa niitä toisistaan. Hän havainnoi asioita eri tavalla kuin aikuiset ja kiinnittää huomiota pienempiin yksityiskohtiin. Pienetkin asiat tuntuvat jännittäviltä ja suurilta. Lapsenomainen ajattelu korostuu esimerkiksi novellin Albert alussa, jossa kertoja toteaa: "Albert on vuotta vanhempi kuin minä jos jättää kuusi päivää pois laskuista. Kuuden päivän päästä me olemme yhtä vanhat."
Kirjassa on siis minäkertoja ja hän toimii samalla myös kirjan päähenkilönä. Kertoja on nuori tyttö, Tove, joka ihainnoi isäänsä ja pitää tätä roolimallinaan. Äiti ei tule novelleissa niin paljon esille kuin isä, ja se jo kertoo isän roolista ja suhteesta tyttäreen. Kertojan isä on taiteilija, hän vihaa porvarillisuutta ja on erittäin seikkailunhaluinen ja tytär saakin paljon vaikutteita häneltä. Alussa puhuttiin usein myös Jumalasta, joka asuu kivikkopuutarhan takana. Lisäksi kirjassa mainittiin paljon muita henkilöitä ja heistä kaikista oli aina erikseen oma novellinsa, jossa kertojan ja henkilöiden suhdetta kuvailtiin. "Oikeita" henkilöitä kuitenkin olivat vain ukki ja mummi, isä, äiti, täti, sekä Jeremiah ja Anna, jotka tuntuivat olleen kertojalle tärkeitä.
Kirja alkaa novellista, jossa kuvaillaan Toven isoisän huvilaa ja Jumala ja uskonnollisuus ovat suuressa roolissa. Viimeisessä novellissa taas kerrotaan joulusta ja rauhasta ja miten kaikki palautuu takaisin tavalliseksi ja kertoja tuntee suurta turvaa. Kirjan teema voisikin olla lapsuus ja turvallisuus, sillä muissa novelleissa kertoja seikkailee, ihmettelee ja tutkiskelee asioita ja viimeisessä novellissa kaikki ikään kuin palautuu takaisin ennalleen ja turvallisuudentunne ei ole kadonnut minnekkään.
Kirjasta on vaikea erottaa pelkästään yhtä kliimaksia, sillä se koostui erillisistä novelleista ilman sen suurempaa juonta. Novellit kylläkin liittyivät jollakin tapaa toisiinsa, kertoen eri tapahtumia kertojan lapsuudesta, mutta mitään sen suurempaa kohokohtaa en osaisi erottaa. Kertojan oivallukset ja tapa ottaa mallia vanhemmistaan, varsinkin isästään ovat kuitenkin suuressa roolissa. Lisäksi yhtenä tärkeänä kohtana voitaisiin pitää viimeisen novellin oivallusta, jossa kuvataan, että kaikista lapsen seikkaluista ja kohdatuista vaaroista huolimatta perusturvallisuudentunne ei muutu, vaan se on pysynyt samana koko matkan ajan.
Kirjassa kertojan ajattelu tuntui kehittyvän novellien välillä, joten on vaikea sanoa kuinka usealle vuodelle kirjan tapahtumat sijoittuvat. Kirjan miljöönä toimi Toven isän ateljee Katajanokalla, saaristo Porvoon Pellingissä - jossa perheellä on kesämökki - sekä meren lahdet. Välillä kuvailtiin kesää, välillä oli talvi. Novelleista sai kuitenkin kuvan, että useimmiten oli kesä, lämmin sää ja oltiin veden läheisyydessä tai katsomassa isän puuhia ateljeessa.
Kertoja on itse mukana tapahtumissa ja esiintyy selvästi jokaisessa novellissa. Hän ei kuitenkaan paljasta itsestään paljoakaan, vaan kuvailee enemmänkin ihmisiä ympärillään, joten kertoja on näkyvä. Myös henkilöiden nimeäminen ja tapahtumapaikkojen kuvailu kielii kertojan näkyvyydestä. Minäkertoja ja lapsen näkökulma takaavat kertojan olevan epäluotettava, sillä kertoja ei voi siirtyä muiden ajatuksiin ja hän pomppii oman mielikuvituksensa ja todellisuuden välillä. Vuoropuhelut on kuvattu tekstinä tekstin perään, ikään kuin luettelona ja se muistuttaa jonkinlaista sadunkerrontaa. Tyyliltään kirja oli siis kirjoitettu melko yksinkertaisesti ja ytimekkäästi ja tällä haluttiin varmasti vahvistaa tunnetta, että novellit on kuvattu lapsen näkökulmasta.
Kirja koostuu kirjailijan muistelmista, joten novelleihin ei ole juurikaan jätetty aukkoja tai takaumia. Mielestäni kirja oli melko omalaatuinen ja aluksi oli vaikea päästä mukaan lapsen ajatusmaailmaan. Välillä vaikeus erottaa kertojan mielikuvitus todellisuudesta turhautti. Muuten kirja oli kepeää luettavaa ja oli mielenkiintoista saada otetta siitä minkälaista arkielämä Tove Janssonin lapsuudessa saattoi olla.
